Tiistai 8.8. Haikit

Aurinko nousi ja Punisher -haikille menijät lähtivät savusta. Itse en. Minä nukuin makeasti makuupussissa. Punisher -haikille lähtijät pakkasivat mukaansa paikallista haltijaleipää enne lähtöänsä. Itsekkin ja söin sen heti matkalla.

Ei siitä sen enenpää, sillä se ei ole tärkeätä ja aino funktio on kertoa kotiväelle, että täällä valtakunnassa onpi kaikki hyvin. Sateesta on selvitty ja sää vaikuttaa hyvältä. Ainakin purjehduksen kannalta, koska tuuli oli väkevä ja hieman viileä. Aurinko tosin paistoi, sillä olihan se aikasemmin noussut.

Haikkeja oli yhteensä kolme: Punisher, Lost Treasure ja City -haikki. Kaikki olivat vaelluspituudeltaan erilaisia, mutta Punisher pisin (40 paikallista kilometroa.) Lost Treasure -haikki oli vain 10km tosin erään seikkailun johdosta (johon kaikki eivät liittyneet), johon liittyy kauppa, kahvila ja pizzeria, kävelimme jopa 20 kilometroa! Juuh.

Joillekin haikki päivä on pitkä ja toisille se on perjantai ja kolmansille se on pitkäperjantai. Tämä kyseinen päivä onkin tiistai.

Matkalla näimme ainakin kanan. Kana katsoi minua. Minä katsoin kanaa. Kana katsoi minua. Minä katsoin kanaa. Katsoi minua kana. Kana katsoi kanaa. Kana on kanaa. Minä katsoin kanaa. Kanaa. Olenko minä kana vai onko kana minä? Kun katsot kanaa, kana katsoo takaisin. Silmissä tyhjyys. Samaistuminen. Minä katsoin vielä kanaa ja poistuin paikalta. 

Tuuli ujersi puissa.

Jatkoimme matkaa ja tuuli ujersi edelleen. 

Seurasimme mystistä karttaa pitkin kivistä tietä. Tie oli pitkä, mutta ei yhtä pitkä kuin Punisher -haikki tai tämä teksti. 

Matkalla oli yksi tehtävä. Tuo jokaisen sudarin suosikki ja suorastaan klassikko. Rikkinäinen pujula -leikki, joka tehtiin paikallisella haltijakielellä. Fanni lauloi moraalia nostattavia kansanlauluja. 

Ei siitäkään sen enenpää.

Kymmenen kilometrisen jälkeen, osa ryhmästä (minäkin koska halusin namuja ja sosa-solaa) lähti kohti Haarlemin kylään kauppaan. 

Ilmassa oli tuoksu. Herkullinen ja suorastaan houkutteleva tuoksu. Se tuli kahvilasta. Vastapaistetut keksulit aiheuttivat sen. Kahvila oli hieno ja kassalla oikea herrasmies, joka tarjosi nälkäisille matkalaisille keksejä. Päätimme jäädä saluunaan hetkeksi. Nam, oli hyveä.

Seuraavaksi suuntasimme kauppaan ja kirjastoon, jonka ulkopuolella oli kaunis puutarha. Levähdimme keitaalla sekä nautimme eväistä.

Vedessä ui kana. Nokikana. Kana on musta. Se on Nokikana. Minä katsoin Nokikanaa ja Nokikana katsoi minua. Minä katsoin Nokikanaa ja nokikana katsoi minua. Nokikana katsoi minua ja minä katsoin nokikanaa. Noki katsoi minua. Kana katsoi nokea. Noki katsoi minua. Mustaa nokea. Kanaa. Musta tyhjyys. Kun katsot tyhjyyteen, tuijottaa tyhjyys takaisin. 

Tunsin tyhjyyttä, mutta se tuli vatsasta. Päädyimme ravitsemaan itseämme pitsalla. Nam x2.

Aurinko alkoi laskea ja Punisher -haikkilaiset saapuivat takaisin. Minäkin, mutta paljon aikasemmin. Mukanani seikkailu, koettu koettelemus, herkut ja kana.

-Sakke, Wertti ja Pyry